Team Aura sponsoriurheilija: Alex Naumi - Aura Rakennus Oy Skip to main content

Alex Naumi

SM- ja Euroopan tason pöytätennis ammattilainen

Alex on 22-vuotias Koski Tl:stä kotoisin oleva pöytätennis ammattilainen. Hän edustaa Suomessa kasvattajaseuraa Kosken Kaikua, jonka väreissä hän on pelannut monta kautta Suomen Mestaruussarjassa. Tällä hetkellä Alex asuu Ruotsissa ja edustaa Ruotsin pääsarjaa Eslöv AI BTK:ta jo seitsemättä vuotta. Suomen ja Ruotsin seurojen lisäksi hän edustaa myös Hollannin Taverzo-seuraa sekä Le Havrea Ranskassa.
Ammatikseen pöytätennistä pelaava Alex aloitti pöytätenniksen 8-vuotiaana ja kilpaileminen kansallisella tasolla alkoi aikalailla saman tien. Kansainvälisissä kisoissa hän kilpaili ensimmäistä kertaa 11-vuotiaana, ja hän on ollut osa miesten maajoukkuetta 16-vuotiaasta lähtien. Kesän jälkeen hänellä on alkamassa jo kolmas kausi kokopäiväisenä pöytätennispelaajana.
Alex on asettanut henkilökohtaisen tavoitteensa vielä tälle vuodelle. –Ensi kauden tavoitteena olisi nousta 200. parhaan joukkoon miesten maailman rankingilla, voittaa miesten kaksinpelin suomenmestaruus toistamiseen sekä voittaa Eslövin kanssa Ruotsin korkein sarjataso pingisliiga. Lisäksi tavoitteena olisi uusia Hollannin sarjan mestaruus Taverzon kanssa.
Minun ja Aura Rakennuksen sponsorointiyhteistyö alkoi vuonna 2020. Kuulin Aura Rakennuksen Team Aurasta ja päätin ottaa yhteyttä. Omien kokemuksien pohjalta sanoisin, että ainakin itseni kohdalla on sponsoreiden merkitys ollut erittäin suuri. Ne ovat mahdollistaneet muun muassa kunnollisen kehonhuollon, ammattimaiset harjoitusvälineet ja monia kansainvälisiä leirejä.

Minun ja Aura Rakennuksen sponsorointiyhteistyö alkoi vuonna 2020. Kuulin Aura Rakennuksen Team Aurasta ja päätin ottaa yhteyttä.

Sponsorit ovat myös mahdollistaneet kansainvälisissä kisoissa käymisen, mikä muun muassa auttoi nostamaan maailman rankingiani niin korkealle, että pääsin 64 pelaajan joukossa mukaan European Gameseihin.  Ilman heitä en varmasti olisi ikinä päässyt näin pitkälle omalla urheilu-urallani. Sponsoreita etsiville urheilijoille Alex kertoo terveiset.–Uskaltakaa rohkeasti ottaa yhteyttä yrityksiin. Miettikää etukäteen mitä kerrotte itsestänne, tavoitteistanne ja millaista yhteistyötä voitte tarjota yritykselle!
Kuvat: Hannu Tolvanen & Sven Larsson