Ari Loukkola Aura Rakennus Pohjois-Suomi Oy:n toimitusjohtajaksi - Aura Rakennus Oy Skip to main content

Aura Rakennus Pohjois-Suomen toimitusjohtajaksi on valittu Ari Loukkola, joka aloittaa tehtävässä 15.11.2023. Loukkola tuo uuteen yhtiöön mukanaan paikallisen markkinan tuntemusta sekä pitkän kokemuksen rakennusalalta. Loukkola työskentelee Oulussa.

Aura Rakennus Pohjois-Suomen toimitusjohtajana aloittavalla Ari Loukkolalla on yli 15 vuodenkokemus rakennusalalta. Loukkola on työskennellyt aikaisemmin isoissa rakennusliikkeissä erilaisissa kehitys- ja johtotehtävissä. Uuden tehtävänsä Loukkola näkee mielenkiintoisena
haasteena.

– Aura Rakennus Pohjois-Suomessa olen mukana osakkaana ja yrittäjänä, minkä vuoksi roolini on erilainen kuin aikaisemmin. Aura Rakennus on konsernina kasvava sekä ketterä, joten mahdollisuudet vaikuttaa tytäryhtiön menestykseen ja toimintatapoihin ovat suuremmat. Lisäksi Aura Rakennukselle tärkeät vastuullisuuden teemat puhuttelevat, Loukkola sanoo.
Oulussa syntynyt ja lähes koko aikuisikänsä kaupungissa asunut Loukkola tuntee paikallisen markkinan. Hänen mukaansa paikallistuntemus auttaa haluttujen sijaintien tunnistamisessa. Loukkola lähtee luotsaamaan uutta yhtiötä luottavaisin mielin rakennusalan haastavasta tilanteesta huolimatta.

– Hiljaisempi ajanjakso on hyvä aika luoda toiminnalle pohjaa. Kun markkinassa tapahtuu muutoksia voi avautua mahdollisuuksia johonkin sellaiseen, mihin kiireisen suhdanteen aikana ei välttämättä ole mahdollista tarttua. Uuden tytäryhtiön toimintaa voidaan nyt rakentaa niin sanotusti pikkuhiljaa kiiruhtaen.

Ensimmäiset kohteet jo tiedossa

Aura Rakennus Pohjois-Suomen ensimmäiset kohteet rakentuvat Oulun vuoden 2025 asuntomessualueelle. Kahdelle tontille rakennetaan kolmikerroksisia kaupunkipientaloja. Tonteille nousee yhteensä 16 asuntoa, jotka ovat kooltaan 85–145 neliötä. Rakentaminen käynnistetään huhtikuussa 2024 ja talot valmistuvat kesäkuussa 2025.

Lisätietoja:

Aura Rakennus Pohjois-Suomi Oy, toimitusjohtaja Ari Loukkola, puh. 040 094 2890
Aura Rakennus Oy, toimitusjohtaja Mikko Kilpi, puh. 050 467 5768